Siirry suoraan sisältöön

Kryptovaluutat ovat alkaneet yleistyä pikakasinoissa

Kryptovaluutat ovat alkaneet yleistyä pikakasinoissa

Kryptovaluutat ovat olleet olemassa vasta vähän aikaa, mutta jo nyt monet nettikasinot ovat alkaneet hyödyntää niitä toiminnassaan. Vaikka monissa pikakasinoissa tunnistaudutaan pankkitunnuksien avulla, voi itse maksutapahtuman hoitaa muulla tavoin, kuten esimerkiksi kryptovaluutalla maksaessa. Tässä artikkelissa tutustutaan tarkemmin kryptovaluuttojen käyttöön pikakasinoissa.

Miksi kryptovaluutat ovat yleistyneet niin monissa pikakasinoissa?

Voi tuntua kummalliselta, että pelaajat haluaisivat maksaa kryptovaluutoilla. Tietenkin suurin osa pelaajista maksaa edelleen mieluummin tavallisella pankkitilillään, mutta yhä useampi on investoinut myös kryptovaluuttoihin. Kryptovaluuttoihin investoidaan, sillä näin pystyy hallitsemaan omaisuuttaan itsenäisemmin ilman, että pankit tai valtio pääsisivät käsiksi tilitietoihin. Toisaalta kryptovaluuttoihin liittyy edelleen monia riskejä, minkä takia monet myös välttävät digivaluuttoihin sijoittamista. Kryptovaluuttasijoituksillaan voi nykyään hoitaa joitain verkko-ostoksiakin, joten ei ole ihme, että monet nettikasinot ovat panostaneet kryptovaluuttojen maksutapoihin.

Usein halutaan myös pelata verovapaasti, mikä onnistuu joko verovapaissa pikakasinoissa tai sitten kryptovaluutoilla pelaten. Verovapailla pikakasinoilla on ETA-maan pelilisenssi ja esimerkiksi Maltan pelilisenssin alla toimivat pikakasinot eivät ole kokeneet tarpeelliseksi kryptovaluuttojen lisäämistä maksutapojen joukkoon. Toisaalta Curacaon nettikasinot ovat Britannian Brexit-eron jälkeen lisänneet kryptovaluuttoja maksutapoihin, jotta useammat pelaajat pystyisivät pelaamaan digivaluutoilla ilman, että he joutuisivat maksamaan voitoista veroja.

Millaisilla erilaisilla kryptovaluutoilla pikakasinoissa voi maksaa?

Erilaisia digivaluuttoja on paljon, eikä kaikilla valuutoilla maksaminen pikakasinolla todellakaan onnistu. Yleensä pikakasinon maksutapojen joukossa ovat suosituimmat kryptovaluutat, kuten Bitcoin, Ethereum ja Dogecoin. Nämä valuutat ovat yleisimpiä sijoituskohteita kryptovaluuttojen maailmassa, joten ne luonnollisesti löytyvät myös pikakasinoiden valikoimista. Pelaajan kannattaa aina kuitenkin tarkistaa, pystyykö tietyllä kryptovaluutalla maksamaan sivustolla, sillä eri nettikasinot painottavat eri kryptovaluuttoja.

Mihin pitää kiinnittää huomiota, jos pelaa kryptovaluutoilla?

Jos pelaa pikakasinolla kryptovaluutoilla, on tärkeää, että ottaa huomioon muutaman tärkeän asian. On yleisesti tiedossa, että kryptovaluuttojen kurssit vaihtelevat paljon, ja vaikka joidenkin valuuttojen kurssit ovat tasaisempia kuin toisten, liittyy niihin sijoittamiseen edelleen paljon riskitekijöitä. Jos kryptovaluutoilla päättää pelata pikakasinoissa, on siis tarkistettava aina kryptovaluutan sen hetkinen arvo, jotta tietää, miten paljon yhdestä pelistä joutuu maksamaan.

Muutenkin pelaajan pitää olla tarkkana myös voittojen maksun kanssa, sillä vaikka voitot maksetaankin pikakasinoissa nopeasti, ei voittojen arvo ole enää välttämättä sama kuin silloin, kun aloitti pelaamisen. Tällöin on saattanut tapahtua äkillinen kryptovaluutan kurssin lasku, mikä on voinut aiheutua esimerkiksi siitä, että valuutan kysyntä on suurempaa kuin sitä pystytään louhimaan. Onneksi tässä tapauksessa kurssi palautuu ennalleen melko nopeasti.

Mitä hyviä ja huonoja puolia kryptokasinoihin liittyy?

Kryptokasinoihin liittyy sekä hyviä että huonoja puolia, mitkä pelaajan on otettava huomioon. Ensinnäkin kaikki kryptokasinot eivät välttämättä ole turvallisia, joten riippumatta nettikasinosta pelaajan on aina tarkistettava, että sivustolla on pelilisenssi. Koska pelaaminen tapahtuu kryptovaluutoilla, eivätkä viranomaiset pääse käsiksi maksutapahtumiin, on tärkeää, että pelaaminen tapahtuu mahdollisimman turvallisessa ympäristössä. Pelaajien huijaaminen on nimittäin huomattavasti helpompaa, kun maksaminen tapahtuu viranomaisilta piilossa.

Toisaalta kryptokasinoissa pääsee pelaamaan verovapaasti ja mahdolliset voitot siirretään nopeasti omalle kryptotilille. On silti edelleen tärkeää pelata vastuullisesti ja yritettävä pitää pelaaminen tietyissä rajoissa, sillä nettikasinoissa rahan häviäminen on todennäköisempää kuin voittojen saaminen.

Yhteenveto

Monet pikakasinot ovat yrittäneet siis helpottaa pelaajien elämää lisäämällä maksutapojen joukkoon myös suosittuja kryptovaluuttoja. Koska kryptovaluuttoihin on investoitu viime aikoina paljon, ovat monet verkkopalvelut, kuten nettikasinot huomanneet, miten tärkeää on pysyä modernien digivaluuttojen mukana. Kryptovaluutoilla pelatessa ei tarvitse huolehtia veroista, mutta toisaalta on tärkeää varmistaa aina, että pikakasino on turvallinen ja vastuullinen.